No tietenkään eilen ei tullut vastauksia. Verikokeessa ja keuhkokuvassa kävin. Lääkärin ja hoitsun kanssa tuli juteltua varmaan tunti. Todennäköisin syy tähän helvettiin on flunssasta päälle jäänyt toistuva urtikaria, jonka saa hoidettua sitkeällä antihistamiinipillerien nappailulla. Tiistaina vielä Prick-testeihin, ja kohta Peijakseen.
----------------------------------------------------
Tää on taas niin tätä. Mulla kesti 3h viedä näyte tuohon kilsan päähän Peijakseen. Aamulla lähdettiin Remun kanssa kävellen sinne. Menin vääristä ovista sisään. Pitkän odottelun jälkeen sitruunanaama lähetti mut Koiviksen terveyskeskukseen. Remu kotiin ja sinne. Siellä odottelun jälkeen mulle kerrottiin, että ei täällä ole labraa, vie näytteet Peijakseen. Päädyin nyyhkimään bussipysäkille, kun jalat olivat ihan ventit jo. Bussi tuli yllättäen nurkan takaa ja pääsin Peijakseen. Siellä toisista ovista sisään ja löysin oikean tiskin. Edestakas ramppaus jonotuksineen vei tosiaan sen 3 tuntia! Joo, Heidi taas järjestelee..
perjantai 30. tammikuuta 2009
torstai 29. tammikuuta 2009
Allergiasairaala vol1
Kello on 7.30. Tunnin päästä lähtö allergiasairaalaan tutkimaan vihdoinkin, mistä tää mun lähes jokailtainen käsien urtikaria johtuu. Olen yrittänyt pähkäillä, mikä olisi sellainen iltoja yhdistävä tekijä vuodenajasta ja paikasta riippumatta, ja mikä olisi toissavuoden marraskuussa muuttunut. No, ei mikään! Aamulla tajusin, että vuosi sitten Madagaskarilla en ko. asiasta kärsinyt. Nyt en millään muista oireilinko Etelä-Afrikassa. Ehkä en. Tuo olisi lohduttava tieto siinä mielessä, että juttu voi juontaa juurensa ilmankosteudesta tms., vaikka E-Afrikan talvella ja Madan kesällä ei ilmastollisesti mitään yhteistä olekaan. Allergian tms. vaihtoehtona saattaa olla myös jokin sisäelintauti, kuten maksa- tai keuhkovaivat.. No, ehkä olen iltapäivällä asiasta viisaampi. Palailempa asiaan siis silloin.
sunnuntai 11. tammikuuta 2009
Sunnuntaihöpinöitä
Onpahan ollut taas epätehokas viikonloppu. En ole mitään muuta tehnyt kuin nukkunut ja katsonut leffoja. Jonkun verran oon saanut pakattua, mut kaikki vähän kelluu, kun en saa itseäni järjestettyä K-rautaan ostamaan kuplamuovia. Sais noita astioita ja koriste-esineitä pakattua, mitä ei kuitenkaan tarvii edes seuraavan 3 kk aikana. Kaapit pitäis käydä läpi ennen kuin äiti tulee viikonloppuvierailulle kuun lopussa, että se voi valkata kiertoon menevästä kamasta haluamansa.
Kipeenäkin pitkästäaikaa. Kuumetta ei ole, mutta silti väsyttää. Piti viikonloppuna oikolukea toi yhden kässärin teksti, mut silmät menee kieroon. Huoh.
Sen verran tehokas sentään olen ollut, että pari tylsää rästihommaa tuli tehtyä, kuten hakea pesisjengille harkkakenttävuoroa. Saa nähdä, saadaanko tuo sama perunapelto Sotungista vai meneekö mun perustelut läpi arvon Vantaan kaupungille.
Nyt pitäis saada ittensä ajoissa nukkumaan, että huomenna olis edes jotenkin skarppi duunissa. Pomo haluaa kässärin seuraavan version viikon sisällä. Pitäis saada vähän tuota discussion rakennetta suunniteltua, ja osa kirjoittaakin. Aihe vaan on vaikea. Verrokkiaineisto on hajanaista ja julkastu joskus puol vuosisataa sitten, eikä suurinosa edes englanniksi. Huoh.
Huoh.
Pitäis.
;)
Kipeenäkin pitkästäaikaa. Kuumetta ei ole, mutta silti väsyttää. Piti viikonloppuna oikolukea toi yhden kässärin teksti, mut silmät menee kieroon. Huoh.
Sen verran tehokas sentään olen ollut, että pari tylsää rästihommaa tuli tehtyä, kuten hakea pesisjengille harkkakenttävuoroa. Saa nähdä, saadaanko tuo sama perunapelto Sotungista vai meneekö mun perustelut läpi arvon Vantaan kaupungille.
Nyt pitäis saada ittensä ajoissa nukkumaan, että huomenna olis edes jotenkin skarppi duunissa. Pomo haluaa kässärin seuraavan version viikon sisällä. Pitäis saada vähän tuota discussion rakennetta suunniteltua, ja osa kirjoittaakin. Aihe vaan on vaikea. Verrokkiaineisto on hajanaista ja julkastu joskus puol vuosisataa sitten, eikä suurinosa edes englanniksi. Huoh.
Huoh.
Pitäis.
;)
perjantai 9. tammikuuta 2009
Tieteen päivät 2009
Tieteen päivät ovat taas meneillään. Tänä vuonna teemana on evoluutio kunnianosoitukseksi 200 vuotta sitten syntyneelle Darwinille, jonka pääteos The Origin of the Species (Lajien synty) ilmestyi tasan 150 vuotta sitten. Tarkoituksenani oli keskiviikkona mennä kuuntelemaan kahden idolini Bargumin Katjan ja Hanna Kokon puheita. Ikävä kyllä Hanna oli jäänyt Bangokin lentokentälle jumiin, eikä päässyt paikalle. Kuuntelin sitten Katjan ja Jyväskyläläisen akatemiaprofessorin Johanna Mappesin puheet. Päivien tarkoitushan on tuoda uusinta tiedettä ns. tavallisille ihmisille. Olin hiukan pettynyt Mappesin esitykseen. Liian vaikeaa kieltä, ja luonnonvalinnan teoriankaan selittäminen ei mennyt kovin sujuvasti tahi selkeästi. No, tieteen popularisoiminen on vaikeaa. Tapahtumaketjuja pilkotaan ja yksinkertaistetaan, ja syyt ja seuraukset himmenevät, jolloin punainen lanka katkeaa. Kuuntelijassa herää heti kysymys, että "Miten niin?!". Evoluutioteorian ja luonnonvalinnan selittäminen ei mielestäni ole kuitenkaan erityisen hankalaa. Proffaa taisi vaan jännittää esiintyminen jostain syystä.
Esitelmien jälkeen yleisö sai kysyä kysymyksiä, joista kolme jäi minulle mieleen ja menivät suurinpiirtein näin: 1) Kouluaikoina biologinen lajikäsitys oli, että eri lajin yksilöt eivät voi risteytä keskenään. Mikä on tieteen käsitys lajirajoista nyt?, 2) Solunjakautuminen on monimutkainen prosessi, eikä onnistuisi ilman kaikkia tarvittavia palikoita. Solun toimintaa/solua on verrattu yhtä monimutkaiseksi kuin galaksia. Miten solu on siis voinut kehittyä, jos se ei vajavaisena toimi? 3) Monet uskovaiset hyväksyvät mikroevoluution, mutta eivät makroevoluutiota, ja 700 tiedemiestä on allekirjoittanut adressin, jossa sanoutuvat irti makroevoluutiosta. Miksi makroevoluution ongelmat on sivuutettu tässäkin tapahtumassa?
Olin järkyttävän myötähäpeän kourissa, kun seurasin, miten akatemianprofessori meni aivan vaikeaksi, erityisesti evoluutioteorian vastaisten kysymysten kanssa. Lajikäsitekään ei ollut täysin hallussa. Mun oli pakko lopulta huudella väliin, että sellaista yksikköä kuin laji ei oikeastaan ole edes olemassa tai laji on mielipidekysymys. Yleensä taxonin asiantuntija voi (halutessaan) vetää lajirajan kahden populaation välille - risteytyvät ne keskenään sitten hyvin tai vähemmän hyvin. Ja täytyy muistaa, että on muitakin lajeja kuin eläimiä! Ei ole mitenkään harvinaista, että eri lajia olevat kasvit risteytyvät ja tuottavat hybridejä. Osa hybrideistä itseasiassa muodostavat oman kolmannen lajinsa, koska ne eivät pysty risteytymään emokasviensa kanssa, mutta keskenänsä kyllä! 10-30% kasvilajeista on sellaisia, jotka ovat syntyneet hybrideinä - ne omaavat molempien emolajiensa kromosomistot eli tupla(tripla)määrän kromosomeja verrattuna emolajeihinsa.
Ja tuo hemmetin makroevoluutio.. Eli siis uusien lajien synty. Jos kerran hyväksytään mikroevoluutio niin miten se on niin vaikea käsittää tai selittää, että mikroevolutiivisten muutosten kumuloituessa jossain välissä laji näyttää aivan erilaiselta kuin aikaisemmin ja jos tuodaan "vanha" ja "uusi" muoto yhteen, ne eivät välttämättä enää tunnista toisiaan saati risteydy. Hyviä esimerkkejä näistä ns. uusista ja vanhoista lajeista ovat lajiparit, jotka ovat joutuneet eri puolelle jokea/vuorta/valtamerta tai mitä tahansa fyysistä estettä, joka on estänyt populaatioita risteytymästä. Mahdollisesti alkupräisellä alueella asusteleva porukka näyttää samalta vanhalta, mutta toiselle alueelle joutuneet ovat siellä sitten mikroevolutiivisesti luonnonvalinnan kautta muuttuneet, ja jossain vaiheessa niitä voidaan sanoa uudeksi lajiksi. Mun mielestä mahtava esimerkki on ns. rengaslajit. Laji X esiintyy vuoriston eteläpuolella ja rupeaa leviämään vuoriston reunaa itään, ja vuoriston loppuessa mahdollisesti leviää pohjoiseen ja edelleen vuoriston pohjoispuolta länteen. Tässä vaiheessa laji on muuttunut jo kovasti ympäristönkin muuttuessa ja luonnonvalinnan toimiessa, eikä vuoriston pohjoispuolella olevat yksilöt ehkä enää tunnista entisiä lajitovereitaan eteläpuolella vuoristoa, vaikka tuotaisiinkin yhteen. Sen sijaan vuoriston itäreunalla olevat yksilöt risteytyvät sekä pohjoisten että eteläisten yksilöiden kanssa. Kuka nyt päättää, onko tässä yksi laji vai kaksi lajia, jotka risteytyvät keskenään (siellä idässä), vai mitä tämä on?! Rengaslajeja tiedetään niin linnuista, liskoista kuin hyönteisistä.
Ok, seuraavaksi ihan harjoituksen vuoksi yritän selittää luonnonvalinnan teoriaa mahdollisimman yksinkertaisesti;)
Meillä on 10 norsua, jotka saavat 5 norsuvauvaa elämänsä aikana, jotka saavat 5 norsuvauvaa, ja niin edelleen. Miksi maailma ei huku norsuihin? No, tosielämässä kaikki 10 norsua eivät saa viittä norsuvauvaa, ja vaikka saisivatkin, osa norsuvauvoista kuolee ennen kuin tekevät omat norsuvauvansa jne. Miksi osa norsuvauvoista kuolee? Miksi kaikki norsut eivät saa sitä viittä norsuvauvaa elämänsä aikana, vaikka niillä on periaatteessa se mahdollisuus - ajallisesti ja noin? No, varmasti keksitte monta eri syytä, miksi norsuvauva voi kuolla - se sairastuu, leijona syö sen, sen emo kuolee, ruokaa ei ole riittävästi jne. Seuraavaksi voidaan kysyä, miksi joku norsuvauvoista esimerkiksi joutuu leijonan syömäksi. Onko se vain huonoa onnea? Vai valitseeko leijona, minkä norsuvauvan se yrittää syödä? Miksi se valitsisi? No, leijonana olossakin on riskinsä.. Leijona haluaa selvitä norsuvauvan saalistuksesta hengissä saadakseen leijonavauvoja, jotka selviävät hengissä saadakseen leijonavauvoja, jotka osaavat valita sellaisen norsuvauvan, jonka saalistuksessa on vähän riskejä. No, millainen on sellainen vähäriskitön norsuvauva? Sellainen, jolla ei ole poikastaan hyvin suojelevaa emoa. Sellaista, joka on hiukan kömpelömpi, hitaampi ja heikompi kuin muut. Mitä tästä seuraa? Jäljelle jää tietysti ne norsuvauvat, joilla on hyvin suojeleva äiti ja jotka ovat terveitä ja pystyvät itsekin jo itseään suojelemaan. Norsuja on siis vähemmän kuin periaatteessa olisi, mutta niiden "laatu" on keskimäärin parempi leijonaympäristössä kuin sukupolvi aikaisemmin. Luonnonvalinta on karsinut huonommin pärjääviä, ja seuraava sukupolvi on hiukan erilaisempi kuin edellinen sukupolvi. Tätä kun mennään sukupolvi sukupolvelta ajassa eteenpäin, piirteet, jotka edesauttavat selviämistä leijonien kanssa rikastuvat norsulajiin. Tämä tietysti vaatii sen, että nämä piirteet periytyvät emoilta ja jälkeläisille. Vaikka norsuäiti päättäisi podata, jolloin sen vauvat mahdollisesti pärjäävät todennäköisemmin aikuisiksi, ei sen jälkeläiset ole sen lihaksikkaampia kuin norsuäiti itse ennen podausta. Mutta jos podaushalu onkin perinnöllistä.. Ja tiestysti, samalla tavalla, leijonatkin ovat sukupolvi sukupolvelta parempia norsuvauvojen valkkaajia, koska kaikki tyhmät leijonat, jotka yrittivät hyviä norsuvauvoja, joilla on ilkeät emot, ovat karsiutuneet populaatiosta. Tai sitten leijonat paranevat hyvienkin norsuvauvojen saalistajina, koska siitäkin voi olla etua leijonan ja sen jälkeläisten selviytymiselle.
Eli yksilöt voivat potentiaalisesti tuottaa jälkeläisiä enemmän kuin ympäristön kantokyky pystyy ylläpitämään. Yksilöt kilpailevat keskenään ympäristönsä resursseista. Yksilöt ovat erilaisia, ja toiset yksilöt ovat suhteellisesti paremmin pärjääviä siinä ympäristössä kuin toiset ja nämä yksilöt tuottavat suhteellisesti enemmän yksilöitä seuraavaan sukupolveen eli rikastuttavat omia "hyviä" geenejään siinä populaatiossa ja siinä ympäristössä.
Ja sit on vielä se solu-juttu. Samanlaisia argumentteja evoluutiota vastaan on esitetty useita. Aikaisemmin suosikkina oli selkärankaisen silmä ja verenhyytymisprosessi. Pääongelma on kumpi tuli ensin, muna vai kana. Vaikka solun syntymistä ei ihan tarkkaan vielä tunneta, ja ehkä koskaa ei tulla tuntemaankaan, jo nyt tiedetään paljon, miten epäorgaanisista aineksista voi tietyissä olosuhteissa syntyä orgaanisia molekyylejä. Tiedetään, että ensin oli RNA, koska se pystyy toimimaan ilman muita katalyyttejä, replikoimaan itseään, ja tuottamaan yksinään proteiineja. Seuraaksi tulivat siis proteiinit ja lopuksi vakaampi DNA. RNA pystyy edesauttamaan myös lipien syntyä, jotka vedessä tuottavat kalvoja, solukalvoja. Jossain vaiheessa RNA, proteiinit ja DNA eksyivät lipidikalvojen sisälle suojaan pahalta maailmalta ja kilpailevilta molekyyleiltä. Tähän asti riittää mun solubiologian tuntemukseni.. Jokatapauksessa mielestäni argumentti, että monimutkainen systeemi ei voi olla syntynyt yksinkertaisesta, on hiukan outo.
Ai niin, vielä tuli mieleen kaksi muuta kysymystä. Toinen koski ihmisen evoluutiota. Vaikuuttaako luonnonvalinta ihmiseen? Tuleeko ihminen lajina muuttumaan? Katja vastasi tähän hienosti. Länsimaiset ihmiset tuppaavat usein unohtamaan, että suurin osa maailman ihmisistä (99%?) ei elä sellaista turvattua elämää kuin me. Luonnonvalinta vaikuttaa varmasti edelleen siihen kuka esimerkiksi Afrikassa tai Kiinan maaseudulla tuottaa suhteellisesti enemmän jälkeläisiä seuraaviin sukupolviin. Katjan mielestä luonnonvalinta voi vaikuttaa myös länsimaisiin ihmisiin esimerkiksi siten, että tietoyhteiskunnassa suhteellisesti paremmin päärjäävät olisivat voittajia. Itse en kyllä allekirjoita tätä, jos miettii kuka täällä niitä lapsia eniten tekee. Ei Katja, Hanna, Lotta tai minä;) Joo, tarttis löytää tässä tietoyhteiskunnassa erinomaisesti pärjäävä mies, jäädä itse kotiin ja ruveta puskemaan niitä pärjääviä jälkeläisiä. Vai miten tää nyt meni? ;D
Toinen "kysymys" koski elämän siirtymistä maalle. Miten joku merilevä muka kiipes maalle, kun merileväthän kuivuu, kun ne joutuu maalle? Tässä täytyy muistaa, että eliöt eivät olleet kymmeniä/satoja miljoonia vuosia sitten samannäköisiä tai fysiologialtaan tms. samanlaisia kuin nykyään. Toisaalta nykypäivänäkin tunnetaan ns. eläviä fossiileja, kuten varsieväkalat ja keuhkokalat. Ja siirtyminen merestä maalle ei ole ollut hyppäys. Nykytietämyksen mukaan "se levä" on ollut mahdollisesti sellainen, joka oli sopeutunut ympäristöön, missä se satunnaisesti joutui kuiville, kuten vuorovesialueilla tai lammikoissa merenrannan läheisyydessä. Hiilidioksidin ottaminen ilmasta on kuitenkin paljon helpompaa kuin vedestä, joten tällaisen muutoksen syntymisen ei luulisi olevan hirveän hankalaa. Ja mikä etu tällainen kyky on levälle tuonutkaan! Täysin kilpailusta vapaa maailma, jossa enemmän kuin tarpeeksi hiilidioksidia prosessoitavaksi. Hankalampia haasteita ovat sitten olleet nimenomaan kuivuminen ja kunnon tukirangan muodostuminen. Tähän loppuu mun paleokasvituntemukseni ;)
Esitelmien jälkeen yleisö sai kysyä kysymyksiä, joista kolme jäi minulle mieleen ja menivät suurinpiirtein näin: 1) Kouluaikoina biologinen lajikäsitys oli, että eri lajin yksilöt eivät voi risteytä keskenään. Mikä on tieteen käsitys lajirajoista nyt?, 2) Solunjakautuminen on monimutkainen prosessi, eikä onnistuisi ilman kaikkia tarvittavia palikoita. Solun toimintaa/solua on verrattu yhtä monimutkaiseksi kuin galaksia. Miten solu on siis voinut kehittyä, jos se ei vajavaisena toimi? 3) Monet uskovaiset hyväksyvät mikroevoluution, mutta eivät makroevoluutiota, ja 700 tiedemiestä on allekirjoittanut adressin, jossa sanoutuvat irti makroevoluutiosta. Miksi makroevoluution ongelmat on sivuutettu tässäkin tapahtumassa?
Olin järkyttävän myötähäpeän kourissa, kun seurasin, miten akatemianprofessori meni aivan vaikeaksi, erityisesti evoluutioteorian vastaisten kysymysten kanssa. Lajikäsitekään ei ollut täysin hallussa. Mun oli pakko lopulta huudella väliin, että sellaista yksikköä kuin laji ei oikeastaan ole edes olemassa tai laji on mielipidekysymys. Yleensä taxonin asiantuntija voi (halutessaan) vetää lajirajan kahden populaation välille - risteytyvät ne keskenään sitten hyvin tai vähemmän hyvin. Ja täytyy muistaa, että on muitakin lajeja kuin eläimiä! Ei ole mitenkään harvinaista, että eri lajia olevat kasvit risteytyvät ja tuottavat hybridejä. Osa hybrideistä itseasiassa muodostavat oman kolmannen lajinsa, koska ne eivät pysty risteytymään emokasviensa kanssa, mutta keskenänsä kyllä! 10-30% kasvilajeista on sellaisia, jotka ovat syntyneet hybrideinä - ne omaavat molempien emolajiensa kromosomistot eli tupla(tripla)määrän kromosomeja verrattuna emolajeihinsa.
Ja tuo hemmetin makroevoluutio.. Eli siis uusien lajien synty. Jos kerran hyväksytään mikroevoluutio niin miten se on niin vaikea käsittää tai selittää, että mikroevolutiivisten muutosten kumuloituessa jossain välissä laji näyttää aivan erilaiselta kuin aikaisemmin ja jos tuodaan "vanha" ja "uusi" muoto yhteen, ne eivät välttämättä enää tunnista toisiaan saati risteydy. Hyviä esimerkkejä näistä ns. uusista ja vanhoista lajeista ovat lajiparit, jotka ovat joutuneet eri puolelle jokea/vuorta/valtamerta tai mitä tahansa fyysistä estettä, joka on estänyt populaatioita risteytymästä. Mahdollisesti alkupräisellä alueella asusteleva porukka näyttää samalta vanhalta, mutta toiselle alueelle joutuneet ovat siellä sitten mikroevolutiivisesti luonnonvalinnan kautta muuttuneet, ja jossain vaiheessa niitä voidaan sanoa uudeksi lajiksi. Mun mielestä mahtava esimerkki on ns. rengaslajit. Laji X esiintyy vuoriston eteläpuolella ja rupeaa leviämään vuoriston reunaa itään, ja vuoriston loppuessa mahdollisesti leviää pohjoiseen ja edelleen vuoriston pohjoispuolta länteen. Tässä vaiheessa laji on muuttunut jo kovasti ympäristönkin muuttuessa ja luonnonvalinnan toimiessa, eikä vuoriston pohjoispuolella olevat yksilöt ehkä enää tunnista entisiä lajitovereitaan eteläpuolella vuoristoa, vaikka tuotaisiinkin yhteen. Sen sijaan vuoriston itäreunalla olevat yksilöt risteytyvät sekä pohjoisten että eteläisten yksilöiden kanssa. Kuka nyt päättää, onko tässä yksi laji vai kaksi lajia, jotka risteytyvät keskenään (siellä idässä), vai mitä tämä on?! Rengaslajeja tiedetään niin linnuista, liskoista kuin hyönteisistä.
Ok, seuraavaksi ihan harjoituksen vuoksi yritän selittää luonnonvalinnan teoriaa mahdollisimman yksinkertaisesti;)
Meillä on 10 norsua, jotka saavat 5 norsuvauvaa elämänsä aikana, jotka saavat 5 norsuvauvaa, ja niin edelleen. Miksi maailma ei huku norsuihin? No, tosielämässä kaikki 10 norsua eivät saa viittä norsuvauvaa, ja vaikka saisivatkin, osa norsuvauvoista kuolee ennen kuin tekevät omat norsuvauvansa jne. Miksi osa norsuvauvoista kuolee? Miksi kaikki norsut eivät saa sitä viittä norsuvauvaa elämänsä aikana, vaikka niillä on periaatteessa se mahdollisuus - ajallisesti ja noin? No, varmasti keksitte monta eri syytä, miksi norsuvauva voi kuolla - se sairastuu, leijona syö sen, sen emo kuolee, ruokaa ei ole riittävästi jne. Seuraavaksi voidaan kysyä, miksi joku norsuvauvoista esimerkiksi joutuu leijonan syömäksi. Onko se vain huonoa onnea? Vai valitseeko leijona, minkä norsuvauvan se yrittää syödä? Miksi se valitsisi? No, leijonana olossakin on riskinsä.. Leijona haluaa selvitä norsuvauvan saalistuksesta hengissä saadakseen leijonavauvoja, jotka selviävät hengissä saadakseen leijonavauvoja, jotka osaavat valita sellaisen norsuvauvan, jonka saalistuksessa on vähän riskejä. No, millainen on sellainen vähäriskitön norsuvauva? Sellainen, jolla ei ole poikastaan hyvin suojelevaa emoa. Sellaista, joka on hiukan kömpelömpi, hitaampi ja heikompi kuin muut. Mitä tästä seuraa? Jäljelle jää tietysti ne norsuvauvat, joilla on hyvin suojeleva äiti ja jotka ovat terveitä ja pystyvät itsekin jo itseään suojelemaan. Norsuja on siis vähemmän kuin periaatteessa olisi, mutta niiden "laatu" on keskimäärin parempi leijonaympäristössä kuin sukupolvi aikaisemmin. Luonnonvalinta on karsinut huonommin pärjääviä, ja seuraava sukupolvi on hiukan erilaisempi kuin edellinen sukupolvi. Tätä kun mennään sukupolvi sukupolvelta ajassa eteenpäin, piirteet, jotka edesauttavat selviämistä leijonien kanssa rikastuvat norsulajiin. Tämä tietysti vaatii sen, että nämä piirteet periytyvät emoilta ja jälkeläisille. Vaikka norsuäiti päättäisi podata, jolloin sen vauvat mahdollisesti pärjäävät todennäköisemmin aikuisiksi, ei sen jälkeläiset ole sen lihaksikkaampia kuin norsuäiti itse ennen podausta. Mutta jos podaushalu onkin perinnöllistä.. Ja tiestysti, samalla tavalla, leijonatkin ovat sukupolvi sukupolvelta parempia norsuvauvojen valkkaajia, koska kaikki tyhmät leijonat, jotka yrittivät hyviä norsuvauvoja, joilla on ilkeät emot, ovat karsiutuneet populaatiosta. Tai sitten leijonat paranevat hyvienkin norsuvauvojen saalistajina, koska siitäkin voi olla etua leijonan ja sen jälkeläisten selviytymiselle.
Eli yksilöt voivat potentiaalisesti tuottaa jälkeläisiä enemmän kuin ympäristön kantokyky pystyy ylläpitämään. Yksilöt kilpailevat keskenään ympäristönsä resursseista. Yksilöt ovat erilaisia, ja toiset yksilöt ovat suhteellisesti paremmin pärjääviä siinä ympäristössä kuin toiset ja nämä yksilöt tuottavat suhteellisesti enemmän yksilöitä seuraavaan sukupolveen eli rikastuttavat omia "hyviä" geenejään siinä populaatiossa ja siinä ympäristössä.
Ja sit on vielä se solu-juttu. Samanlaisia argumentteja evoluutiota vastaan on esitetty useita. Aikaisemmin suosikkina oli selkärankaisen silmä ja verenhyytymisprosessi. Pääongelma on kumpi tuli ensin, muna vai kana. Vaikka solun syntymistä ei ihan tarkkaan vielä tunneta, ja ehkä koskaa ei tulla tuntemaankaan, jo nyt tiedetään paljon, miten epäorgaanisista aineksista voi tietyissä olosuhteissa syntyä orgaanisia molekyylejä. Tiedetään, että ensin oli RNA, koska se pystyy toimimaan ilman muita katalyyttejä, replikoimaan itseään, ja tuottamaan yksinään proteiineja. Seuraaksi tulivat siis proteiinit ja lopuksi vakaampi DNA. RNA pystyy edesauttamaan myös lipien syntyä, jotka vedessä tuottavat kalvoja, solukalvoja. Jossain vaiheessa RNA, proteiinit ja DNA eksyivät lipidikalvojen sisälle suojaan pahalta maailmalta ja kilpailevilta molekyyleiltä. Tähän asti riittää mun solubiologian tuntemukseni.. Jokatapauksessa mielestäni argumentti, että monimutkainen systeemi ei voi olla syntynyt yksinkertaisesta, on hiukan outo.
Ai niin, vielä tuli mieleen kaksi muuta kysymystä. Toinen koski ihmisen evoluutiota. Vaikuuttaako luonnonvalinta ihmiseen? Tuleeko ihminen lajina muuttumaan? Katja vastasi tähän hienosti. Länsimaiset ihmiset tuppaavat usein unohtamaan, että suurin osa maailman ihmisistä (99%?) ei elä sellaista turvattua elämää kuin me. Luonnonvalinta vaikuttaa varmasti edelleen siihen kuka esimerkiksi Afrikassa tai Kiinan maaseudulla tuottaa suhteellisesti enemmän jälkeläisiä seuraaviin sukupolviin. Katjan mielestä luonnonvalinta voi vaikuttaa myös länsimaisiin ihmisiin esimerkiksi siten, että tietoyhteiskunnassa suhteellisesti paremmin päärjäävät olisivat voittajia. Itse en kyllä allekirjoita tätä, jos miettii kuka täällä niitä lapsia eniten tekee. Ei Katja, Hanna, Lotta tai minä;) Joo, tarttis löytää tässä tietoyhteiskunnassa erinomaisesti pärjäävä mies, jäädä itse kotiin ja ruveta puskemaan niitä pärjääviä jälkeläisiä. Vai miten tää nyt meni? ;D
Toinen "kysymys" koski elämän siirtymistä maalle. Miten joku merilevä muka kiipes maalle, kun merileväthän kuivuu, kun ne joutuu maalle? Tässä täytyy muistaa, että eliöt eivät olleet kymmeniä/satoja miljoonia vuosia sitten samannäköisiä tai fysiologialtaan tms. samanlaisia kuin nykyään. Toisaalta nykypäivänäkin tunnetaan ns. eläviä fossiileja, kuten varsieväkalat ja keuhkokalat. Ja siirtyminen merestä maalle ei ole ollut hyppäys. Nykytietämyksen mukaan "se levä" on ollut mahdollisesti sellainen, joka oli sopeutunut ympäristöön, missä se satunnaisesti joutui kuiville, kuten vuorovesialueilla tai lammikoissa merenrannan läheisyydessä. Hiilidioksidin ottaminen ilmasta on kuitenkin paljon helpompaa kuin vedestä, joten tällaisen muutoksen syntymisen ei luulisi olevan hirveän hankalaa. Ja mikä etu tällainen kyky on levälle tuonutkaan! Täysin kilpailusta vapaa maailma, jossa enemmän kuin tarpeeksi hiilidioksidia prosessoitavaksi. Hankalampia haasteita ovat sitten olleet nimenomaan kuivuminen ja kunnon tukirangan muodostuminen. Tähän loppuu mun paleokasvituntemukseni ;)
keskiviikko 7. tammikuuta 2009
Ahdistus
Nyt alkaa taas tää hirvee vammauttava ahdistus iskemään päälle. Toukokuun loppuun mennessä pitää olla väitöskirja valmiina esitarkastajille. Sinällään asiat on ihan hyvin pulkassa, että yksi kässäri on julkaistu, toinen painossa ja kolmas submitattu. Neljäs pitäisi saada tässä kuussa valmiiksi, ja viides tuottaa harmaita hiuksia. Ja mä oon tietty taas kipeenä! Oisin voinut ihan hyvin sairastella ton loman, mut ei. Ja nyt sit pitäis olla viksu ja vilmaattinen, kun olo on kuin olis jossain toisessa ulottuvuudessa kurkkimassa tähän maailmaan.
Edessä on myös muutto maaliskuun lopussa. Sinällään ihan kiva päästä tästä kämpästä vihdoin eroon, mutta tänne jää Katri ja co. ja Heini ja Japi. Tuskin tulee nähtyä näin paljon, kun oon taas toisella puolella kaupunkia. Ennen en paljoo perustanut ystävistä, työ ja opiskelut oli tärkeempiä. Nyt vasta oppinut arvostamaan ihmissuhteita, ja musta on tullut lähes sosiaalinarkkari.
Ja tänä keväänä on myös töiden haku. Palkka lakkaa juoksemasta toukokuun lopussa eli kesäkuussa pitäisi olla töissä. Voi kun sais jonkun unelmaomanalanhomman, missä mä olen erityisen hyvä. Tai edes sitten hanttihommia, että saa Remun ruokittua ja opintovelan maksettua.
Onneks on Remu. Tosin taas viime yönä se herätti mut kello 04 paskalenkille. Oli maha sekaisin. Onneksi tälläkertaa juostiin vaan kerran, ja aamulla oli taas ihan kunnossa. Ikävässä muistissa on kerta, kun viikon päivät juostiin 2h välein ulkona vuorokaudenajasta piittaamatta. Loppupäivinä oli pakko mennä Vääksyyn nukkumaan, kun vanhukset hoitivat aamupäivävuorot.
Kohta tieteenpäiville ja viemään Annalle avain töihin. Ja ostamaan pakkaustarvikkeita. Sais noi kirjat ja "koriste"astiat pakattua niin vois keskittyä tuohon kaikkeen tilpehööriin. Huomenna Viikkiin. Täytyy vihdoinkin päivittää se tietokanta ja aloittaa suunnittelee (=tehdä) 4. kässärin discussiota. Ilkka sitä jo kaipaili. Oletti ilmeisesti, että olen sen lomalla tehnyt. No, enpä nyt sattuneesta syystä ole. Huoh.
Nyt tsemppaamaan!!
Edessä on myös muutto maaliskuun lopussa. Sinällään ihan kiva päästä tästä kämpästä vihdoin eroon, mutta tänne jää Katri ja co. ja Heini ja Japi. Tuskin tulee nähtyä näin paljon, kun oon taas toisella puolella kaupunkia. Ennen en paljoo perustanut ystävistä, työ ja opiskelut oli tärkeempiä. Nyt vasta oppinut arvostamaan ihmissuhteita, ja musta on tullut lähes sosiaalinarkkari.
Ja tänä keväänä on myös töiden haku. Palkka lakkaa juoksemasta toukokuun lopussa eli kesäkuussa pitäisi olla töissä. Voi kun sais jonkun unelmaomanalanhomman, missä mä olen erityisen hyvä. Tai edes sitten hanttihommia, että saa Remun ruokittua ja opintovelan maksettua.
Onneks on Remu. Tosin taas viime yönä se herätti mut kello 04 paskalenkille. Oli maha sekaisin. Onneksi tälläkertaa juostiin vaan kerran, ja aamulla oli taas ihan kunnossa. Ikävässä muistissa on kerta, kun viikon päivät juostiin 2h välein ulkona vuorokaudenajasta piittaamatta. Loppupäivinä oli pakko mennä Vääksyyn nukkumaan, kun vanhukset hoitivat aamupäivävuorot.
Kohta tieteenpäiville ja viemään Annalle avain töihin. Ja ostamaan pakkaustarvikkeita. Sais noi kirjat ja "koriste"astiat pakattua niin vois keskittyä tuohon kaikkeen tilpehööriin. Huomenna Viikkiin. Täytyy vihdoinkin päivittää se tietokanta ja aloittaa suunnittelee (=tehdä) 4. kässärin discussiota. Ilkka sitä jo kaipaili. Oletti ilmeisesti, että olen sen lomalla tehnyt. No, enpä nyt sattuneesta syystä ole. Huoh.
Nyt tsemppaamaan!!
sunnuntai 4. tammikuuta 2009
Tilaa:
Kommentit (Atom)
